Vastine: Turvotus ei ole aina harmitonta – lymfedeema on etenevä sairaus
SK 12.4.2026 turvotusta käsiteltiin kevyenä ja arjessa helposti hallittavana vaivana, jota voi helpottaa liikkumalla ja juomalla vettä. Tällainen näkökulma on valitettavan yksinkertaistava ja sivuuttaa kokonaan ihmiset, joilla turvotuksen taustalla on krooninen lymfedeema.
Lymfedeema ei ole “nestettä, joka lähtee liikkeelle”. Kroonisessa lymfedeemassa proteiinipitoinen imuneste kertyy kudoksiin ja hoitamattomana tai riittämättömästi hoidettuna muuttuu ajan myötä rasva- ja sidekudokseksi. Tämä kudos ei poistu liikunnalla eikä laihduttamalla. Pitkälle edenneessä tilanteessa ainoa keino poistaa kertynyt kudos on kirurginen rasvaimu.
Kyse ei ole harvinaisesta ilmiöstä eikä tiettyyn syöpätyyppiin liittyvästä haitasta. Jokainen syöpäleikattu ja -hoidettu voi sairastua lymfedeemaan, koska riski liittyy imusuoniston ja imusolmukkeiden vaurioitumiseen. Oireet voivat ilmaantua vasta vuosien kuluttua hoidoista, omalla kohdallani kahdeksan vuotta myöhemmin. Lymfedeema voi olla myös synnynnäinen. Kyseessä on krooninen, etenevä ja ilman asianmukaista hoitoa jopa invalidisoiva sairaus.
Sairaus heikentää työ- ja toimintakykyä merkittävästi ja altistaa vakaville komplikaatioille, kuten ruusuinfektiolle (erysipelas). Ruusu on akuutti bakteeri-infektio, joka vaurioittaa entisestään imusuonistoa, uusiutuu herkästi ja voi pahimmillaan johtaa verenmyrkytykseen. Turvotus itsessään lisää ruusun riskiä.
Lymfedeeman diagnosointi perustuu osaavan ammattilaisen kliiniseen tutkimukseen, ei pelkkään mittanauhamittaukseen. Tarvittaessa käytetään kuvantamista ja laitetutkimuksia. Näiden perusteella tulisi laatia yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma sairauden asteisuuden mukaan (vaiheet 0–III). Suomessa tätä asteisuusluokitusta ei käytännössä hyödynnetä hoidon suunnittelussa.
Kansainvälisten hoitosuositusten mukaan lymfedeeman ensisijainen hoito on manuaalinen lymfaterapia yhdistettynä oikein mitoitettuihin kompressiotukituotteisiin, joita tulee uusia 3–4 kuukauden välein. Lisäksi tarvitaan kevyttä liikuntaa (erityisesti vesiliikunta), mahdollisuus laitehoitoihin sekä tapauskohtainen arvio kirurgisista vaihtoehdoista. Suomessa tämä ei kuitenkaan toteudu yhdenvertaisesti.
Suomen Lymfayhdistys ry kartoitti vuonna 2024 hyvinvointialueiden käytäntöjä ja havaitsi merkittäviä alueellisia eroja. Osa alueista ei toimittanut lainkaan hoitoperiaatteitaan. Toimitetuista ohjeista kävi ilmi, ettei kansainvälisiä suosituksia, kuten European Society of Lymphology ohjeita, noudateta.
Tilanne on niin vakava, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) tutkii parhaillaan hyvinvointialueiden menettelyä lymfaturvotuksen hoidossa.
Hoitopolku on poikkeuksellisen pirstaleinen. Potilasta hoitaa usea eri taho, jotka eivät välttämättä koskaan kohtaa toisiaan: lymfaterapeutti, sairaala, tukituotemittaukset ja hyvinvointialueen kuntoutussuunnittelu. Kokonaisuus jää potilaan itsensä koordinoitavaksi. Lymfaterapeutti ei voi yhdessä potilaan kanssa suunnitella tarpeenmukaista hoitoa, vaan hoidon määrän sanelee hallinnollinen taho – tai hoitoa ei myönnetä lainkaan. Suomen lymfayhdistys ry.n tietoon on tullut, ettei edes erikoissairaanhoidon hoito-ohjeita ole toteutettu.
Liian usein arviointi perustuu pelkkään mittanauhaan, vaikka tarvittaisiin ammattilaisen kliininen arvio, potilaan oma kokemus, sanallinen kuvaus ja valokuvaseuranta.
Lymfedeemalla ei ole Suomessa omaa yksilöivää diagnoosikoodia, vaan potilastiedoissa käytetään usein koodia I89.0, jonka selite on “muualla luokittelematon imunesteturvotus” – oire, ei krooninen ja etenevä sairaus. Koska diagnoosikoodi ohjaa hoitopolkuja, kuntoutusta, korvattavuutta ja tilastointia, tämä puute asettaa potilaan suoraan heikompaan asemaan: sairautta ei tunnisteta järjestelmässä sellaisena kuin se on, ja potilas joutuu yhä uudelleen todistamaan oikeutensa hoitoon, tukituotteisiin ja etuuksiin. Ilman omaa koodia lymfedeema ei myöskään näy tilastoissa eikä terveydenhuollon suunnittelussa, mikä vaikuttaa resurssien kohdentamiseen ja hoitokäytäntöjen kehittämiseen. Kansainvälisessä tautiluokituksessa lymfedeemalle on jo olemassa oma yksilöivä koodi (BD93.1), mutta sitä ei Suomessa hyödynnetä.
Kyse ei ole vain hoitokäytännöistä, vaan potilaan perusoikeuksista. Suomen perustuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja terveydenhuoltolaki velvoittavat julkista valtaa turvaamaan riittävät terveyspalvelut yksilöllisen tarpeen mukaan. Lymfedeemapotilaiden kohdalla tämä ei tällä hetkellä toteudu.
On tärkeää erottaa toisistaan tavallinen, tilapäinen turvotus ja lymfedeema sairautena. Kun lymfedeemaa käsitellään julkisuudessa kevyenä turvotuksena, vähätellään samalla niiden ihmisten arkea, joille kyse on elinikäisestä, etenevästä sairaudesta.
Lymfedeema ei ole harmitonta turvotusta. Se on vakava sairaus, joka ansaitsee tulla tunnistetuksi, ymmärretyksi ja hoidetuksi sen vaatimalla vakavuudella.
Helsingissä 13.4.2026
Kati Sinisalo
Varapuheenjohtaja Suomen lymfayhdistys ry